Avoinna nyt ja joka päivä 24h!

Useimmat huoltoasemat ja ravintolat kieltävät koirien tuonnin sisätiloihin kokonaan ja suurimmassa osassa kielto koskee jopa ulkopuolella sijaitsevia terassi-alueita. Me Pirkanhovissa olemme kuitenkin tottuneet tekemään asiat hieman toisin ja toivotammekin lemmikit omistajiensa kera vuorokauden ympäri tervetulleiksi sekä terassi-alueelle että ravintolan sisätiloihin!

Laki sallii koirien tuonnin ravintolaan

Vuodenvaihteessa 2012 voimaan tullut elintarvikeasetuksen muutos mahdollisti lemmikkien sallimisen sisälle ravintoloihin, sillä näyttöä niiden haitallisuudesta ei ole löytynyt. Mutta kuten arvata saattaa, saavat ravintolat yhä itse päättää, sallivatko he koirien pääsyn ovistaan sisään. Laillisesti sille ei kuitenkaan ole estettä, kunhan koiruuksia ei päästetä häärimään samoihin tiloihin, joissa ruokaa valmistetaan.

Koirat ovat myös jo pitkään päässeet matkustamaan omistajiensa kanssa joukkoliikenteessä ja ne sallitaan myös yhä useammissa matkakohteissa sekä majoituspaikoissa. Näin ollen lemmikkien kanssa matkustaminen on pienessä ajassa helpottunut suuresti ja sitä myöten myös yleistynyt räjähdysmäisesti, varsinkin kotimaanmatkailun osalta. 

Pirkanhovissa koirat pääsevät sisätiloihin

Edellä mainitut syyt saivat meidätkin miettimään, miksei koiria voisi päästää myös Pirkanhoviin. Ansaitsevathan eläimetkin oman levähdystaukonsa! Sitä paitsi omistajiensa kanssa matkaavat lemmikit harvoin aiheuttavat järjestyshäiriöitä ja jos näin joskus kävisi, tulisimme niihin toki myös puuttumaan. Vielä ei kuitenkaan tällaiseen tilanteeseen olla kertaakaan törmätty, sen sijaan hyvää palautetta olemme kyllä kuulleet. 

Luonnollisesti koiria ei meilläkään päästetä keittiöön, mutta ravintolan puolelle omistajat ja lemmikit ovat siis tervetulleita nauttimaan yhdessä ateriaansa! Samalla voitte tutustua myös piha-alueellamme sijaitsevaan, turvalliseen ja tilavaan koiraparkkiin.

Palvelemme vuorokauden ympäri joka päivä!

Pirkanhovi on avoinna aina ja palvelemme seuraavasti.

Kahvio 24/7
Myymälä 24/7
Aamiainen ma-la klo 06.00 - 09.00
Lounas ma-su klo 10.00 - 16.00
Iltabuffet to-su klo 17.00 - 20.00
Á la carte ma-su klo 10.00 - 21.00
Rolls ma-su klo 11.00 - 04.00

Olemme Lempäälässä, 3-tien (E12) varrella

Tarkka osoitteemme on:
Kelhontie 254
37500 Lempäälä

Ota yhteyttä puhelimitse: 020 470 8744

Tai sähköpostilla: vastaava@ts-hovi.fi
Ryhmävaraukset sujuvat näppärimmin sähköpostilla.

Löydät meidät myös somesta:
Pirkanhovi Facebookissa Pirkanhovi Instagramissa

Pirkanhovi